Perussuomalaiset ja politiikan kolmio

Kirjoitin aiemmin Ranskan vallankumouksen kolmesta periaatteesta, vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta, kolmena sosiaalisen hyvän muotona. Esitin, että länsimaisen demokraattisen politiikan voisi ajatella muodostuvan näiden priorisoinneista ja tasapainottamisesta kansakunnan puitteissa. Lisäksi arvioin, että  nationalismia korostavat uudehkot puolueet, esimerkiksi Perussuomalaiset, haluavat veljeyttä enemmän kuin vapautta tai tasa-arvoa, ja eroavat tämän takia ns. vanhoista puolueista. Nyt on tullut aika miettiä hieman syvemmin, mitä veljeyden politiikka tarkoittaa käytännössä.

Ensiksi on syytä ymmärtää, että kaikki kolme sosiaalista hyvää voidaan yhtä aikaa tunnustaa tärkeiksi hyvän yhteiskunnan ja hyvän ihmiselämän kannalta. Niin mukavaa kuin poliittiset vastustajat onkin leimata vapauden vihollisiksi tai tasa-arvon vastustajiksi (miksei veljeydenkin?), tuskin kovin moni esimerkiksi suomalaisista tämän hetken poliitikoista ajattelee vastustavansa mitään näistä periaatteista totaalisesti. Kysymys lienee yleensä siitä, mitä hyvää halutaan edistää kaikkein innokkaimmin, minkälaisia keinoja kukin on valmis käyttämään, ja miten jonkin sosiaalisen hyvän odotetaan käytännön elämässä ilmenevän. 

Veljeys edellä toimivia vaikuttajia löytyy monista liikkeistä ja puolueista. Kokoomuksessa, keskustassa ja kristillisdemokraateissa on selvästi mukana väkeä, joille veljeys – nyt siis kansakunnan tasolla ja kansallisuuden nimissä – on positiivinen arvo. Työhypoteesini kuuluu kuitenkin, että ainoastaan Perussuomalaiset nojaa puolueena veljeyden sosiaaliseen hyvään ja käyttää sitä ikään kuin poliittisena resurssinaan. Mitä tukea tälle ajatukselle voi käytännössä löytää?

Puolueen yleistä linjaa etsiessä on varmaankin hyvä tutustua sen virallisiin ohjelmiin. Kun luen PS:n periaateohjelmaa (2018) tai viimeisintä eduskuntavaaliohjelmaa (2019) en löydä sieltä juurikaan esityksiä, joilla puuttuvaa veljeyttä olisi tarkoitus rakentaa. Ohjelmat tuntuvat lähtevän enemmänkin ajatuksesta, että riittävä veljeys suomalaisten kesken on jo olemassa. Ainoastaan ”maahanmuutto … rapauttaa yhteiskuntamme tärkeimpiä arvoja kuten tasa-arvoa”. Vielä laajemminkin ”Suomeen saapuva maahanmuutto tekee mahdottomaksi ylläpitää hyvää sosiaaliturvaa ja työehtoja, hyvää palkkakehitystä, hyviä kouluja, tasa-arvoa, yhteiskuntarauhaa – hyvää Suomea”.

Niinpä PS haluaa, että mahdollisuudet muuttaa Suomeen olisivat tiukemmin rajatut kuin nykyään. Maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa (2019) tuleekin esille joitakin näkemyksiä, jotka liittyvät nähdäkseni veljeyden teemaan. Ohjelman mukaan monikulttuurinen politiikka on johtanut siihen, että Suomeen on alkanut muodostua ulkomaalaisten mikroyhteiskuntia, joissa eivät vallitse asumisvaltion arvot ja normit. Kotouttamispolitiikassa ihanteeksi olisi otettava jaettu suomalaiskansallinen identiteetti eikä korostettava eri väestöryhmiä erottavia tekijöitä. Myös talouspoliittisessa ohjelmassa mainitaan, että Suomen tulisi olla maa, jossa vallitsee vahva yhteenkuuluvuuden tunne.

On eri asia, miten puolueen esittämät toimenpiteet käytännössä vaikuttavat veljeyden toteutumiseen kansakunnan tasolla. Ne saattavat syystä tai toisesta heikentääkin sitä, mutta en lähde arvioimaan asiaa nyt. Olennaista on, että jaettu identiteetti, yhteiset arvot ja normit sekä yhteenkuuluvuuden tunne nostetaan ohjelmissa tavoiteltaviksi asioiksi.

Toisaalta mieleeni tulee #puheenaihe-keskusteluohjelma YouTube-sivustolla, jossa Jussi Halla-aho oli vieraana kokoomuslaisen Elina Lepomäen kanssa. He keskustelivat teemasta ”Onko kansallisvaltioilla tulevaisuutta?” Halla-aho kertoi näkevänsä tiettyjä etuja siinä, että kansallisvaltiot on järjestetty suurin piirtein kielelliselle ja kulttuuriselle yhtenäisyydelle, koska se mahdollistaa esimerkiksi palvelujen järjestämisen. Halla-aho esitti myös, että jos kansallisvaltion asukkaat jakavat suurin piirtein yhteisen käsityksen oikeasta ja väärästä, se antaa myös yksilölle enemmän mahdollisuuksia toteuttaa omaa yksilöllisyyttään. Halla-ahon mukaan ongelma  monikulttuurisissa valtioissa on, että yksilön on vaikea ennustaa sitä, miten hänen ympäristönsä toimii ja miten ihmiset reagoivat erilaisiin asioihin. 

PS:n puheenjohtaja nostaa siis kansakunnan kielellisen ja moraalisenkin yhtenäisyyden tärkeäksi hyväksi, mutta ei määrittele haluamaansa yhtenäisyyden astetta tarkasti. Sanapari ”suurin piirtein” luonnehtii toivottua kielellistä, kulttuurista ja moraalista yhtenäisyyttä, eli ilmeisesti näissä asioissa Halla-aho näkee jonkinlaista joustovaraa. On myös huomattava, että hän liittää yhtenäisyyden ajatuksen siihen, että yksilöllä olisi mahdollisuus toteuttaa itseään. Veljeys näyttäytyy tietyssä mielessä vapauden tukipilarina. 

Jos vapaus, veljeys ja tasa-arvo muodostavat politiikan kolmiokentän ”ääripäät” eli sen kulmat, niin keskeltä voidaan liikkua kohti veljeyden kulmaa pitäen vaihtelevaa etäisyyttä vapauden ja tasa-arvon kulmiin. PS on ehkä korostuneesti veljeyden liike, mutta vain verrattuna muihin eduskuntapuolueisiin. Puolueen suhtautuminen veljeyteen sosiaalisena hyvänä on lähinnä se, että saavutettua hyvää uhkaava maahanmuutto halutaan torjua, mutta muita erityisiä toimenpiteitä ei tarvita.

Koulutuspoliittisessa ohjelmassaan PS pitää tärkeänä, että kouluissa huolehditaan suomalaisen kulttuurin ylläpitämisestä, esimerkiksi niin että jatkossakin ”pidetään joulujuhlat ja lauletaan suvivirret”, mutta tämäkin on siis vanhojen käytäntöjen säilyttämistä. Uskonnonopetusta ei pitäisi järjestää erikseen muille uskonnoille kuin evankelis-luterilaiselle ja ortodoksiselle uskonnolle, ja ”vieraita uskontoja” koskevan opetuksen tulisi olla kaikille oppilaille yhteistä. Nämäkin ovat kannanottoja, joita voi arvioida veljeyden näkökulmasta.

Toisaalla samassa koulutuspoliittisessa ohjelmassa myös korostetaan joukosta erottumisen mahdollisuutta sanomalla, että peruskoulussa ”yksilön huomioon ottaminen on tärkeää. Suomi ei ole massayhteiskunta, eikä siitä sellaista saa tulla”. Valinnaisuutta peruskouluopinnoissa halutaan lisätä, mutta tätä ajatusta ei kovin paljoa tarkenneta. Suhteessa vapauteen ja tasa-arvoon PS onkin lonkalta sanottuna enemmän vapauden puolue, mutta tämän osoittaminen vaatisi enemmän dataa enkä tähän yhteyteen nyt kerää sitä.

PS on kuitenkin kirjava joukko niin kuin muutkin puolueet, ja toisaalta veljeydestä kiinnostuneita vaikuttajia on myös puoluekentän ulkopuolella. On yksityisiä nettikirjoittajia, verkkolehtiä ja järjestöjä. Usein ne niputetaan äärioikeiston käsitteen alle, ja myös sanaa uusoikeisto käytetään melko lailla päällekkäisessä merkityksessä.

Arvostamani yhteiskuntatieteilijä Tommi Kotonen kirjoitti Suomen Kuvalehdessä kattavasti äärioikeistoskenestä. Viitaten Cas Mudden ja Hans-Gerd Jaschken tutkimuksiin hän totesi, että oikeistoradikalismin pienimpänä yhteisenä nimittäjänä voidaan nähdä pyrkimys kansalliseen yhtenäisyyteen. Tämä yhtenäisyys on kutakuinkin sitä, mitä tarkoitan veljeydellä, sovellettuna nimenomaan kansakuntaan. Kotonen lisää, että mitä radikaalimmin yhtenäisyyteen pyritään retoriikan tai toiminnan tasolla, sitä äärimmäisemmästä liikkeestä on kyse.

Ranskan vallankumouksen kolmiolla ääri- ja uusoikeistoa voi tulkita ilman huonosti soveltuvaa vasemmisto-oikeisto-käsitteistöä. Historialliset esimerkit kertovat, että niin sanottu äärioikeisto on muistuttanut politiikaltaan ja kannattajakunnaltaankin osittain vasemmistoa ja erottunut sitä kautta muusta oikeistosta. Siksi kolmiomalli saattaa olla parempi tulkinta-apu.

Aivan kolmion nurkassa, äärimmäisenä veljeyden aatteena, olisi ehkä natsismi tai yleisemmin sanottuna fasismi. Fasismissa veljeys, käytännössä siis kansallinen yhtenäisyys, nostetaan arvoista tärkeimmäksi. Samalla (yksilön)vapautta ja tasa-arvoa jopa paheksutaan ja niitä pidetään uhkana veljeyden riittävälle toteutumiselle. Veljeyttä on lisäksi demonstroitava vahvasti, natsismin tapauksessa jopa ns. rotupuhtaudella, mutta joka tapauksessa vahvalla yksimielisyydellä, symbolien kantamisella, yhteisillä seremonioilla ja sitoutumisella suureen kansalliseen kertomukseen (johon usein kuuluu suuri konflikti jonkin ulkoryhmän kanssa). Myös monipuoluejärjestelmä koetaan ristiriitaiseksi veljeyden kanssa ja vaarallisen hajaannuksen merkiksi.

Tarkastelutapa tekee ymmärrettäväksi sen, miksi veljeyden teemoja korostavat poliitikot saavat joskus osakseen fasistivertauksia. He sijoittuvat politiikan kolmiossa lähemmäs veljeyden kuin vapauden tai tasa-arvon kulmaa ja ovat siinä mielessä samalla ”sektorilla” fasismin kanssa. Kuitenkin olisin valmis ottamaan vakavasti ajatuksen, että veljeyttä korostavissa poliittisissa toimijoissa on aitoja ja suuria eroja sen suhteen, miten paljon he ovat valmiita heikentämään vapautta ja tasa-arvoa veljeyden nimissä. Äärimmäisyys merkitsee sitä, että veljeys vedetään tappiin kun vapaus ja tasa-arvo samalla heitetään roskakoriin. En näe, että Suomen valtakunnanpolitiikassa vaikuttaisi tällä tavalla arvioituna erityisen äärimmäisiä veljeysihmisiä, vaikka paikallistasolla ja virallisen poliittisen päätöksenteon ulkopuolella sellaisia tietääkseni on. Vastaesimerkkejä käsitykselleni saa kertoa, jos niitä jostakin löytää.

Tietenkään ei pidä sulkea pois mahdollisuutta, että nykyiset veljeyden korostajat – siis perussuomalaiset ja osa muista oikeistolaisista – muuttuvat jollakin aikavälillä radikaalimpaan suuntaan. Ei vain ole itsestään selvää, että niin tapahtuu, eikä myöskään miten ja mistä syistä. Ekstremismistä ja radikalisaatiosta olen kuitenkin ajatellut kirjoittaa vielä erikseenkin, joten ehkäpä palaan asiaan siinä yhteydessä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s